Tietoja minusta

Oma kuva
Mitä tapahtuu, kun 21-vuotias tyttö päättää, avopuolisosta huolimatta, toteuttaa unelmansa ja lähteä au pairiksi Irlantiin?

torstai 4. huhtikuuta 2013

You're going through six degrees of separation

You hit the drink, you take a toke
Watch the past go up in smoke
Fake a smile, yeah, lie and say that, 
I'm better now than ever, and your life's okay

Miksi nykyään aina tuntuu siltä, että kaikki vaan kaatuu niskaan?
Oli sitten kyseessä koulu, kaverit tai perhejutut. Aikuisuus ei kyllä ole yhtään mun juttu, sitä kun haluaisi vaan olla edelleen se viisi vuotias ilman huolen häivää.
Nykyään jokapaikassa on pelkkää draamaa, draamaa, draamaa.
Asioita muistellaan vielä vuosienkin kuluttua, kun taas pienenä sitä annettiin anteeksi alle minuutissa.

Jotkut ihmiset eivät sitä ehkä ymmärräkkään miten jotkut teot tai sanat voi tuntua niin pahalta joistakin. Omia napoja tuijotellaan nykyään ehkä hieman liikaakin. Palveluksia ei enää tehdä ystäville vaan jokaisesta teosta pakko saada rahaa tai jotain muuta vastaavaa korvausta.
I don't want to live on this planet anymore.

Kuvat Tigerin verkkosivulta

Sitten ehkä hieman kivempiin asioihin. Kuvassa näette kolme uutta rakastani.
Ei, ei ketään henkilö, vaan nuo (hienosti) ympyröidyt aurinkolasit!
(Kamera jäi kotiin joten jouduin kaappaamaan Tigerin verkkosivuilta kuvat, kiitoskiitos!)
Turun Tigeriin oli ilmestynyt aurinkolaseja myyntiin 4 eurolla kappale ja oli pakko rohmuta kolmet mukaan!
Kannattaa mennä tutkimaan, niitä on siellä tosi paljon!

Onneksi huomenna on perjantai ja näen Nellun pitkästä aikaa, kamala ikävä!
Tuntuu, että viime näkemisestä on vuosi (ehkä siitä onkin, hah) ja toivotaan että tulee legendaarinen perjantai niinkuin ne kyllä aika usein on kun nähdään!

Huomenna myös mennään Danielin, Jessen, Elinan ja Lindan kanssa käymään Huviluvalla missä järjestämme Paintball-tapahtumamme. Lisäinfoa löydät täältä!
Tulee varmaan tosi jännää nähdä tilat ja työntekijät. Onhan siihen alle kuukausi aikaa, iik!

Mutta nyt ulkoilun kautta nukkumaan!

adelemelanie

P.S. Värjäsin tukan ja olipas sekava blogipäivitys, haha! Väsymyksen piikkiin!

tiistai 2. huhtikuuta 2013

I crumble completely when you cry


Oon jotenkin tosi toivoton näitten kuvien kanssa. Nykyään pitää ottaa niin paljon koulussa kuvia, ettei vapaa-ajalla oikein enää jaksa huvikseen räpsiä. Pitäisi varmaan ottaa itteään niskasta kiinni nyt kun päivätkin tulleet aurinkoisiksi.

Nyt on sitten loma ohi ja takaisin opistolla. Tänään heti aamulla lähti luokkalehden suunnittelu käyntiin ja ehdinkin jo taittamaan pari juttua, kirjoittamaan pääkirjoituksen ja aloittamaan kannen tekoa.
Onneksi graafisen tunnit peruuttiin, oon ihan loppu.
Pitäisi vielä miettiä, että jaksaisko sitä lähteä uimaan ja saunomaan, ehkä sitten kun Ama tulee.

Lomalla musta tuntuu etten tehny mitään järkevää, kavereita näin ja bisseä tuli juotua, mutta sentään lauantai-ilta meni töissä! Klubilla Bandstandissä jälleen videokuvaamassa. Ihan lempparihommaa on ollut ja saan siitä vielä työtodistuksen, jippii!
Pääsin kokeilemaan kakkoskameraakin eli kuvasin olkapää varalta lavan edessä Vespa Sailoria (ei melkeen pysynyt kuva kohteessa kun jammasin vain mukana, hah), mutta oli se ykköskamera enemmänkin mun juttu.
Ja onneksi olkoon Array Bandstandin voitosta!

Pitäisi vielä kirjoittaa muutamat kuva-analyysit ja ehkä alustavaa hiomista verkkopalvelutuotannon kurssin projektityölle, mutta nyt vois hakea parit nutellaleivät ja katsoa vaikka jokin leffa.

Hyvää tiistaita kaikille ja tässä vielä yksi tämänhetkisistä lempibiiseistä!


Arctic Monkeys - 505


adelemelanie

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Is there nothing you can say?

TGIF, Thank God It's Friday!

Mulla alkaisi tällä hetkellä koulu, mutta sen siijasta makaan hentoisissa kuumehöyryissä kotona.
Arvasinkin vähän jotain tän tapasta kun rääkkäsin itteni aivan loppuun tän viikon aikana.

Linkin Park - Given Up


Tätä biisiä on ainakin tullut kulutettua.
Oon monta vuotta pistänyt ton biisin soimaan täysillä ja repeatillä aina kun on ketuttanut.
Jostain kumman syystä se toimii joka kerta ja rauhoittaa hieman.
Samoin elokuvat, joita katsoin eilen illalla töitten jälkeen kaksi: Ylpeys ja ennakkoluulo & King Arthur

Tänään tulee katottua vielä luultavasti muutama leffa, hieman Simsiä voisin pelata, syödä, pelata, syödä, leffa. Ihan perus perjantai-iltameininkiä.

Tosiaan oon nyt tän viikon ollut siellä Bandstandissä ja joka päivä olen sieltä napannut itselleni uuden musiikkirakkauden.
Eilen oli tosi kova taistelu, kun paikalla oli MursuSikari, Naslow, Descents ja Divine.
Divine on kavereitten bändi ja oli mahtavaa nähdä nekin pitkästä aikaa livenä.
MursuSikari oli kyllä aika mahtava ja pääsi finaaliinkin.

Edellispäivänä taas ehdottomasti sydämeni vei Vespa Sailor, joka on kahden hengen bändi, missä on ainoastaan basisti/laulaja sekä rumpali.
Aivan mieletöntä meininkiä ja laulajana tosiaan Oskari Ruohonen (tunnettu esim. Traffic Islandista)
Kannattaa tsekata!




adelemelanie

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Can you still sing along when you don’t know the song




Ihme ja kumma ettei vielä ole tullut burnoutia. 
Juuri kun ajattelin, että mahtavaa olla hieman vapaa-aikaa ennen kuin lähden taas töihin (joita teen kylläkin ilmatteeksi, krhm), mutta näköjään se vapaa-aika menee taas aivan johonkin muuhun kuin rentoutumiseen. Täällä juuri keräilen portfoliota henkilökuvistani mahdollista hääkuvauskeikkaa varten.
Tänään mulle nakitettiin myös meidän luokan lehden pääkirjoittajan homma, sekä ens viikolla menen lehtikuvaajaksi Mediajournalistien lehteen Paussiin. Myös projektipäällikkönä pitäisi hoitaa yrittäjyyden kurssin projektia eteenpäin.
Nyt ei kyllä saa tulla kipeäksi.

Envoi
Sinister Glitter
En oo oikein tällä viikolla tehnyt muuta kuin: herään, kouluun, töihin, nukkumaan, herään, kouluun, töihin, nukkumaan, jne. Tulee yössä nyt ainakin kuusi tuntia nukuttua, jee!

Tosiaan Vimmassa on tällä hetkellä menossa Bandstandin välierät ja olen siellä kuvaamassa videokameralla kuvaa, joka menee suorana sitten nettiin. (Ehkä helpoiten sanottuna stream, heh)
Kannattaa tsekata jos ei itse pääse paikalle. Liput tosiaan 3€.

Eilen oli myös Marika paikalla videokuvaamassa, joten pääsin hieman napsimaan still-kuviakin.
Envoi ja Sinister Glitter olivat omat lempparini eiliseltä, mutta valitettavasti kumpikaan ei päässyt jatkoon.

Lauantaihin asti vielä pitäisi jaksaa ja sitten vielä ensi viikon lauantaina finaalissa Klubilla!

Brädi ja Meissi
Meissi

Tässä vielä pari kuvaa sieltä Vertti-konsertista, jossa oltiin työskentelemässä vähän aikaa sitten.

Ja pakko hehkuttaa uutta rakkautta!
(Billy Boyd solistina)

Beecake - The Clown


adelemelanie

torstai 14. maaliskuuta 2013

The world is too heavy, too big for my shoulders



Tiedän, tiedän. Olen kamala, viimeksi kirjoittanut lokakuussa!
Ennen joulua aattelin pitää paussia kunnes saan uuden ulkoisen kovalevyn, koska en voinut ottaa kuvia blogiin, eihän ne olisi mahtunut mihinkään!
Nyt on onneksi uusi Buffalo ja ehkä aika ottaa itteään niskasta kiinni!

Ulkoasu menee ainakin uusiksi heti kun jotain hienoa ehdin loihtimaan. Tänään pitäisi vielä katsoa pari elokuvaa keikkulalaisten kanssa, mutta sitä ennen taidan käyttää aikani (vihdoin ja viimein) tähän blogiin.



Niin paljon on kyllä tapahtunut lokakuun jälkeen (onhan nyt jo maaliskuu). Täytin vuosia (19) joulukuussa ja viime postauksessa mainitsemani videokuvauksen perusteet -kurssi alkoi ja päättyi, ja lopputyöksi loihdimme Elinan, Aman ja Danielin kanssa mahtavan musavideon! Kollaasin ensimmäiset kaksi kuvaa ovat kuvauksista.

Viime viikonloppuna olin Vimman kahvilassa pitkästä aikaa töissä (kaipaan sitä paikkaa niin paljon) ja sitä aiempana viikonloppuna oltiin kuvauskeikalla Liedossa Vertti-hyväntekeväisyyskonsertissa.
Voisin joku päivä pistää sieltäkin tänne kuvia.

Muutama viikko sitten leikkasin hiuksenikin. N. 30cm lähti että humahti, enkä edes muista, koska mulla olisi ollut näin lyhyet hiukset.
En voisi kylläkään rakastaa näitä enempää. Kiitos vielä Nane suuresti!

Piti pistää teille upean Athlete-bändin biisi "Rubik's Cube" kuunneltavaksi, mutta Blogger ei tällä hetkellä näköjään pidä musta. Tai Youtube, en ole varma. Mutta menkää ihmeessä kuuntelemaan jos kerkeätte!
Aivan upea biisi ja aivan upea bändi.

Nyt jatkuu siis jammailu Aman kanssa Athleten tahtiin ja rupean ulkoasun kanssa tappelemaan!
It's good to be back,

adelemelanie

tiistai 16. lokakuuta 2012

Lights black; heads bang

Huh, näiden viikonloppujen kanssa.
Viikko sitten oli Lindan 20v. juhlat, viime viikonloppuna Kirsin ja Mariian 20v. juhlat Lammilla
ja seuraavana viikonloppuna pitäisi vielä jaksaa juhlia Marin 20v. juhlia.

En tiiä miten kroppa ja tili tulee jaksamaan.

--

Eilen alkoi Videokuvauksen perusteet -kurssi ja oon niin innoissani siitä.
Ohjaus, ja elokuvat yleensäkkin, on aina kiinnostanut ja olisi tosi hienoa saada alasta ura.





Tosiaan on tultu tässä oltua kipeänä, niin on ollut vähän rästitehtäviä,
mutta nyt on kaikki saatu tehtyä, jippii!

Oltiin eilen (vaikka olikin aika tylsä ilma) kuvailemassa Ellun kanssa valokuvauksen kurssin tehtäviä.
Piti ottaa kahdeksan kuvaa ihmisestä elämässäsi ja tehtiin Ellun kanssa toisistamme.
Pari kuvaa piti myös ottaa ruskaisesta Kartanosta opistoalueellamme.






Illalla sitten herkuteltiin Aman ja Ellun kanssa perunamuussia ja herkkusieniä täytettynä sulatejuustolla ja käärittynä pekoniin. Oli kyllä tosi herkkua!

adelemelanie

maanantai 8. lokakuuta 2012

Flames just create us, burns don't heal like before

Olen niin pettynyt itseeni ja pahoillani, kun en ole kirjoitellut.

Oon ollut tosiaan nyt pari viikkoa kipeenä, nyt parempana kyllä parempana, että oon jaksanut tunneillakin olla ja viime perjantainakin juhlimassa Lindan 20v. synttäreitä.
P.S. En juo enää ikinä, haha!

Oltiin Hennojen kanssa Kakolassa kuvaamassakin, vaikka olin kipeänä ja piti sitä sitten riisua kaikki vaatteet ja hyppiä Hennan hamosessa paljain varpain, hyihyi.

--

Nyt sitten rankan viikonlopun jälkeen takaisin arkeen ja opistoon. Amakin oli viime viikon kotona sairastamassa ja nyt sain hänetkin tänne luokseni vihdoin ja viimein.
Elina ja Supernatural ovat kyllä hyvin lievittäneet kaipausta :-)

Viime viikon tiistaina oltiin koulun kanssa Helsingissä YleX:llä suorassa lähetyksessä, syömässä sekä polaroid- ja Näin tehtiin Iron Sky -näyttelyissä.
Oli kyllä aika siistiä, mutta ehkä vähän liian rankkaa toipilaalle.

Tosiaan ei ole nyt pitkään aikaan oikeen tapahtunut mitään ihmeempiä eli mitään kuvamateriaaliakaan ei ole.
Aattelin, että voisin pistää pari huisaa Hennan ottamaa kuvaa, jotka otettiin silloin muutama viikko sitten kuvausreissulla.




adelemelanie